Taiteilijavierailujen kiertue Kontiolahden kouluissa

Kevään aikana sain kunnian vierailla kaikilla Kontiolahden kunnan kouluilla! Kontiolahden kunnan kulttuuripalvelut tilasi minulta taiteilijavierailujen kiertueen, joka oli suunnattu kaikille kunnan kakkosluokkalaisille osana kunnan Kulttuuripolkua.

Vierailujen aikana kerroin oppilaille taiteilijuudestani, opintopolustani ja siitä, miksi minusta tuli kuvataiteilija. Katsottiin kuvia, joita olen tehnyt silloin, kun olin heidän ikäisensä, sekä tutustuttiin kotisivuihini ja siihen, millaista työni on nyt.

Lopuksi oppilaat pääsivät vielä tuunaamaan minun variskortistani oman näköisiään – tehtävänä oli piristää yksinäisen variksen päivää. Ja kylläpä tuli taas superhienoja! Kuvissa ihailtavaksenne kokoelma Kulhon ja Kontioniemen koulujen oppilaiden tekemiä kortteja.

Olipa kiva kiertue ja ihanat oppilaat! Ja mitä minulta kysyttiin?

”Miten pitkään ton tekemisessä meni?”

”Miten sulla riittää kärsivällisyys tehdä noita?”

”Eikö siulla kipeydy ranne?”

Kiitos kaikille oppilaille ja opettajille!

Kiitos Kontiolahden kunta ja kulttuuripalvelut kiertueen mahdollistamisesta

International Sculpture Day 2025

Huomenna 26. huhtikuuta 2025

osallistun Kansainväliseen Kuvanveiston Päivään!

Päivä on maailmanlaajuinen juhlistus kuvanveistolle, ja päivän aikana jaan työskentelyäni ja taidettani virtuaalisesti.

Seuraa päivääni somessa!

Luovat alat Kontiolahdella, uusi blogikirjoitus

Tutustu blogiin ja opi luovista aloista Kontiolahdella!

Mitä luovat alat oikeastaan ovat?

Luovat alat ovat monialainen mahdollisuus, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, digitaalisuus ja taiteellinen osaaminen. Suomessa luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta on jo suurempi kuin metsätalouden – miten tätä potentiaalia voisi hyödyntää entistä suurempaan kasvuun?

Blogiin olemme nostaneet neljä pohjoiskarjalaista luovan alan yrittäjää:

Kipinäjänis

Miia Rosenius

Tuliaistupa

Anne Tikkanen

Lue lisää PlayKontiolahti -matkailublogista:

Luoville aloille vetovoimaa

Juhlat-näyttely Joensuun kaupunginteatterilla

Joensuun kaupunginteatterilla vietettiin Joensuun Taiteilijaseuran 80-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisia suuren näyttämön lämpiössä!

Juhlat-taidenäyttely esittelee 14 seuran taiteilijajäsenen teoksia, jotka ammentavat inspiraatiota kaupunginteatterin Juhlat – ja elämä siinä sivussa -näytelmästä.

Juhlat-näyttelyssä juhlitaan 80-vuotiasta Taiteilijaseuraa

Taiteilijat:
Ihva Aula, Reetta Gröhn-Soininen, Reima Hirvonen, Tuija Hirvonen-Puhakka, Kaisa Jussila, Maya Kolesnik, Jukka Niskanen, Suvi Palosaari, Pirjo Repo, Miia Rosenius, Marjaana Rotko, Anneli Timonen, Johanna Turunen, Patrick Ward

HEART-hankkeen pedagoginen työkalupakki on julkaistu

NYT SE ON JULKAISTU!! HEART-hankkeen uudistetut verkkosivut ja digitaalinen pedagoginen työkalupakki ovat nyt nähtävissä. Hanke tuo esille transformatiivisen oppimisen voiman ja yhteisötaiteen merkityksen menetelmänä sekä aineettoman kulttuuriperinnön säilyttäjänä.

www.eduheart.eu

Tule mukaan kuulemaan lisää
KANSAINVÄLISEEN VERKKOSEMINAARIIN!
Keskiviikkona 20.11.2024
11:00GMT/12:00CET/13:00EET

Tarkemmat tiedot:
https://kansalaisfoorumi.fi/en/tapahtuma/heart-educational-toolkit-publication-seminar

Korppien kutsumat- tapahtuma Venejoen Myllyllä 27.10.2024

Korppien kutsumat - Taidetta ja muinaisia makuja myllyn hämärässä

sunnuntaina 27.10. klo 16:00–18:00

Tervetuloa Myllylle, missä taide, mystiikka ja lähituottajien herkut kohtaavat syyspimeässä. Kuvataiteilija Miia Roseniuksen teokset vievät moniaistiselle matkalle Myllyn tarinoihin.

Ohjelmassa hunajahaudukkeen ja Myllyn leipästen maistatus sekä pieni työpaja, jossa pääset itse maalaamaan.

Pääsymaksuton tapahtuma – pukeuduthan lämpimästi! TERVETULOA!

Romppalantie 2 , KONTIOLAHTI

Korppien kutsumat-tapahtuma Venejoen Myllyllä

Art Shopping Pariisi

Art Shopping Pariisi

kansainvälisen nykytaiteen messut

18.-20.10.2024

Paris Carrousel du Louvre

Art Shopping, Pariisin johtava nykytaiteen messutapahtuma esittelee yli sata taiteilijaa ja galleriaa eri puolilta maailmaa Pariisin suuressa tapahtumapaikassa, Carrousel du Louvressa. Taidettani nähdään messuilla AVA Gallerian osastolla A12.

Art Shopping

HEART-hankkeen tapahtuma 15.10.2024

Itä-Suomen yliopiston HEART-hanketiimimme järjestää Joensuun pääkirjaston Muikku-Salissa 15.10.2024 klo 13–16 ”Asiaa Kulttuurista” -tapahtuman, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen paikallisia kulttuuritoimijoita ja esitellä samalla HEART-hanketta, sen toimintaa ja tuotoksia sekä kulttuuriperinnön aihepiiriä ja tärkeyttä.

Lämpimästi tervetuloa tapahtumaamme, tärkeiden asioiden äärelle!

Tapahtumaan voit osallistua myös etänä tämän Zoom-linkin kautta: https://uef.zoom.us/j/66007697326?pwd=D1vYlxikvarS9RNNAaMiLxbJ9GGIGF.1

Erasmus+-rahoitteisessa HEART-hankkeessa viisi hankekumppania eri puolilta Eurooppaa kehittää ja testaa uudenlaista mallia aineettoman kulttuuriperinnön opettamiseen yhteisöllisen taidekasvatuksen keinoin. Samalla se tuottaa uusia työkaluja taidekasvattajille.

Lue lisää ItäSuomen yliopiston pilotista, jossa toimin taidekasvattajana:

Aineeton kulttuuriperintömme näkyväksi – yhteisöllisessä hankkeessa herätään huomaamaan perinteiden tärkeys

Puhumassa soveltavan taiteen tekijätapaamisessa

Joensuussa järjestetään Soveltavan taiteen tekijäpäivät

Viipaleita TIO-työstä ja muusta

Teatterialan ammattilaiset TAM:n teatteri-ilmaisun ohjaajien ja teatteriopettajien TIO-kilta kokoontuu 13.-14.4.2024 Joensuuhun keskustelemaan työn todellisuudesta, tulevaisuudesta ja uusista muodoista Pohjois-Karjalan toimijoiden vieraina Pokan Keltaisella talolla.

Lauantaina ohjelmassa on dialogi käänteisestä kilpailutuksesta, josta olen puhumassa yhdessä Joensuun kulttuurisihteeri Sari Suvannon kanssa.

Soveltavan taiteen tekijätapaaminen

Virtuaalinäyttely avautunut! Käy virtuaalivierailulla Kötsin museossa

10 tarinaa Mujejärveltä” Kyläläisten kulttuuriperinnöstä kuvin ja tarinoin

Kötsin museossa oli viime vuoden lopulla esillä näyttely Mujejärven kyläläisten kanssa toteutetusta yhteisöprojektista. Projektissa kylää ja kyläläisyyttä, sekä siihen liittyviä aineettoman kulttuuriperinnön teemoja on käsitelty yhteisöllisen taidekasvatuksen keinoin. Näyttely rakentui työskentelyn aikana kootusta materiaalista, valokuvista ja tarinoista.

Nyt kokonaisuudesta on toteutettu virtuaalinäyttely, johon pääsee tutustumaan avoimen linkin kautta!

Virtuaalinäyttely

HEART- pilotin virtuaalinäyttely

Näyttelystä avautunut virtuaalinen näyttely on kaikkien vierailtavana. Virtuaalinäyttelyn kuvaamisesta ja teknisestä toteutuksesta on vastannut Joona Rantala Itä-Suomen yliopistolta. Kaikille avoimen linkin kautta pääset virtuaaliselle näyttelykäynnille Kötsin museoon. Virtuaalisessa näyttelytilassa pääset liikkumaan ja kokemaan, lukemaan sekä näkemään samat sisällöt kuin fyysisessä näyttelyssä.

Virtuaalinäyttelyä voi käyttää myös opetuskäyttöön – opettaja voi tehdä näyttelyvierailun yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näyttelyn kulttuuriperintöön liittyviä teemoja voi yhdistää monipuolisesti eri oppiaineiden sisältöihin, ja käsitellä teemoja näyttelykäynnin pohjalta erilaisin tehtävin. Näyttely sisältää myös osallistavia elementtejä.

Virtuaalinäyttely on kaikille avoin ja linkkiä voi jakaa vapaasti eteenpäin.

"10 tarinaa Mujejärveltä" näyttely avautuu 8.11.2023

"10 tarinaa Mujejärveltä"
Kyläläisten kulttuuriperinnöstä kuvin ja tarinoin

9.11.-15.12.2023

Lämpimästi tervetuloa näyttelyn avajaisiin KE 8.11.2023 klo 18!

Kötsin museo, Nurmes
Avoinna ma-pe 10-16
Vapaa pääsy

Näyttely on koostettu HEART-hankkeessa Mujejärven kylällä toteutuneesta yhteisöprojektista. Tervetuloa tutustumaan kuvia, esineitä ja tarinoita sisältävään näyttelyyn Kötsin museon vaihtuvien näyttelyiden tilassa!

Nurmes, Kötsin museo, näyttelyt

Olen mukana HEART-hankkeessa!

Minut on kutsuttu mukaan HEART-kehittämishankkeeseen. Mahtavaa päästä työskentelemään kulttuuriperintöön ja taidekasvatukseen liittyvien kysymysten pariin.

HEART - Aineettoman kulttuuriperinnön suojeleminen transformatiivisen oppimisen kautta yhteisöllisessä taidekasvatusprosessissa, on kumppaneiden Erasmus+ yhteistyöhanke.

Viisi eurooppalaista hankekumppania eri maista kokoaa kukin oman pilottiryhmän, joka luo, testaa ja mallintaa prosessin, jossa aineeton kulttuuriperintö tulee näkyviin osana taidekasvatusprosessia. Hankkeessa luodaan työkalupakki aikuiskasvatuksen toimijoille. Olen mukana UEF-tiimin taidekasvattajana.

Tutustu hankkeeseen ja seuraa somessa!

www.eduheart.eu

Pop-Up Savi Piknikit tulossa!

Ensimmäinen Pop-Up Savi Piknik toteutetaan Niskan tuvalla Enossa! Piknik toteutuu osana Enon torilla pidettävää Kekri-juhlaa lauantaina 23.9.2023. Ilmoittaudu mukaan!

Pop-up Savi Piknik on yhteisöllinen, osallistava teos. Piknikit toteutetaan työpajoissa. Työpajaan osallistuu kymmenen henkilöä, joita kuvataiteilija Miia Rosenius ohjaa tekemisessä. Teoksen lähtökohtana on katettu piknikpöytä liinoineen ja astioineen. Jokainen osallistuja pääsee loihtimaan omalle lautaselleen ruoka-aineet ja annoksen savesta. Valmiit annokset katetaan työpajan päätteeksi yhdessä pöydälle kymmenen hengen kattaukseen.

Tarjoiluista ja pöydästä muodostuu yhteisöllinen, tilallinen installaatio. Valmis installaatio jätetään yleisön koettavaksi, jonka jälkeen teos puretaan. Työpajan työskentelyä ja teoksia dokumentoidaan valokuvin, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa nähtäväksi myös heille, jotka eivät pääse teosta paikan päälle kokemaan. Teoksen ja toteutuksen äärellä pohditaan yhteiseen pöytään kokoontumisen merkityksiä sekä ruokakulttuuriamme.

Työpajat ovat Joensuun kaupungin Kulttuuritupsahduksia, ja toteutuvat osana Joensuun Kulttuurin Unelmavuotta. Lisätietoa työpajoista ja ilmoittautumisohjeet:

Kekrijuhla sadonkorjuun tunnelmissa

Konstrundan, avoimet ateljeet, tapahtuma viikon päästä!

Osallistun valtakunnalliseen Konstrundan, avoimet ateljeet, tapahtumaan la-su 2.-3.9.2023

Tule vierailemaan Kontioniemen kylätalolle! Esittelen viikonloppuna paikan päällä taidettani sekä designia. Tapahtumassa pääset näkemään uusinta taidettani, sekä teoksia ja projekteja vuosien varrelta. Tuon esille myös välineistöä työhuoneeltani. Tapahtumassa on mahdollisuus tehdä taide- ja designostoksia.

Tapahtumassa kyläyhdistyksen kahvio (käteiskassa), joten mahdollisuus myös kahvitaukoon kylätalon terassilla Höytiäisen maisemissa.

Lämpimästi tervetuloa!

Linkistä löydät kohteeni Konstrundan-sivuilta, sekä pääset tutustumaan kaikkiin viikonloppuna auki oleviin taidekohteisiin

Kohde 4. Kuvataiteilija Miia Rosenius

Tuu Duudlaa! yhteisötaidetyöpaja Joen Yö kaupunkifestivaalilla 18.8.2023

KESKUSPUISTO (Kirkkokadun ja Siltakadun kulmassa)

15.00-18.00: Tuu Duudlaa! – yhteisötaidetyöpaja
Keskuspuistossa järjestetään avoin ohjattu yhteisötaidetyöpaja, jossa jokainen pääsee osallistumaan yhteisen teoksen toteutukseen. Ohjaajana työpajassa toimii yhteisötaiteen konkari, pohjoiskarjalainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja Miia Rosenius.

Työpajassa pääset duudlaamaan juhlaviirin oman näköiseksi. Aiempien vuosien Joensuun kaupunkiviirien kankaista on ommeltu uudet juhlaviirit työpajaa varten.
Duudlaamisella tarkoitetaan päämäärätöntä piirtelyä tai piirustelua, jota kaikki ovat varmasti harrastaneet jossain vaiheessa, vaikkapa kouluvihkon kulmaan. Nyt piirrellään liikoja ajattelematta, ja inspiraation pohjana voi käyttää aiempien vuosien kaupunkiviirien kuvioita ja muotoja. Valmiit viirit ripustetaan esille Keskuspuiston viirinauhoihin, ja työpajan päätyttyä voit illalla noutaa oman viirisi - samalla saat kotiin mukaasi liehumaan pienen osan tuunattua Joensuun kaupunkiviirien historiaa. Tulethan mukaan - puetaan yhdessä puisto juhla-asuun!

www.joenyo.fi